26.5.2017

Ruuhkavuodet smuuhkavuodet

Terve. 

Jos naisesta perheineen ei ole toviin juurikaan kuulunut muuta, kuin yhteistyöpostausten kautta, niin voi kuulkaa - tilanne ei ole täysin vapaaehtoinen. 


Olen tällä hetkellä työllistetympi kuin koskaan ennen elämässä. Kippari viettää parhaillaan 4kk "hulinoita". En virallisesti kestä tota nimeä, mutta menköön nyt. Äitylit ja äitylihenkiset tietävät mistä on kyse. Silloin beibet ottavat mentaalisen harppauksen, keventävät unenlaatuaan ja pörräävät öisin ja kenkkuilevat päivisin. Lähinnä lapseni on jatkuvaa seuraa ja viihdytystä kaipaava syliapina. Se työllistää. 

Käväisin muuten viime viikolla ekalla työkeikalla Kipparin syntymän jälkeen. Onneksi sain oman äidin matkaseuraksi Ouluun, olisi tullut vähän haastava setti matkoineen päivineen pienen vauvan kanssa. Iso kehu pienelle, reissu meni enemmän kuin hyvin! 

Mitenkään kamala tilanne ei onneksi ole. Vähän vaan, miten nyt sanoisi, haastavampi kuin normimoodissa. Kaikki on vaan yhtä isoa kautta ja jaksoa pienten kanssa. Ja isompienkin. En ole huolissaan, kohta tuleekin jo seuraava. 

Muuttohommat ovat myös täydessä hullnassa. Muutama päivä enää ja olemme järvenrannalla! Aijai kuinka mä odotankaan aamukahveja ulkona, omaa pikku ryytimaata ja uusia ympyröitä. Oli on niin valmis. 


Nyt olo on väsy ja odotan jo aamukahvia tän mun poppoon kanssa. Olen juonut nyt useampana aamuna tällaista comboa, kannattaa kokeilla! Inspis tuli luonnollisesti jo legendaariseksi muodostuneesta bulletcoffeesta.

1,5 dl tummapaahtoista kahvia
1tl gheetä eli kirkastettua voita
1tl kookosöljyä
Vajaa desi vapaavalintaista maitoa, itse käytin mantelimaitoa
1tl (raaka)kaakaojauhetta
Kardemummaa maun mukaan

Surauta lateksi blenderissä ja nauti pehmeästä mausta.

21.5.2017

Unesta, nukkumisesta ja siitä suurimmasta vauvavuoden uskomuksesta



Kippari on ollut syntymästään asti melko hyvä nukkuja. Niin myös minä. 

Kuten pidempään blogia seuranneet muistanevat, kärsin tosi pahoista univaikeuksista raskauden puolivälistä asti. En nukkunut kunnon yöunia kuin ehkä pari hassua kertaa. Saatoin lähes saada unta, mutta levottomat jalat ja todella tuskainen olo herätti ja pakotti liikkeelle. Vietin siis lähes kaikki yöt tuijottaen Netflixiä (thank god for that!) ja Youtubea aamuyöhön asti, joskus koko yön. Päivällä oli pakko ottaa kunnon päikkärit ja sama ralli jatkui seuraavana yönä. Siksi onkin ihan mieletön lahja, että vauva nukkuu hyvin ja itse koen nukkuvani syvemmin ja paremmin kuin koskaan elämäni aikana. En ole oikeastaan ollut juurikaan väsynyt = asia, minkä luulin olevan enemmän sääntö kuin poikkeus vauvavuoden aikana. Illalla uni tulee kyllä normaalia nopeammin, enkä mielellään halua valvoa yli kymmeneen. 

Kippari nukahtaa useimmiten kympin maissa, joskus aikaisemminkin. Yösyöttöjä tulee 1-2 ja ne hoituvat supernopeasti, koska nukumme vielä toistaiseksi samassa sängyssä...ja mies on muutenkin nopea syöjä. Se on muuten ihana muutos! Hajoilin alussa tuntikausien imetysmaratoneihin, mutta oli kyllä totta, mitä lupailivat - se muuttuu nopeasti. 

Kippari pääsi heti syntymänsä jälkeen kokeilemaan LoveToDream -kapaloa, se oli meillä jo synnärillä mukana, ja ihastuin heti sen kätevyyteen ja tehokkuuteen. Söpöydestä puhumattakaan. Vaikka ihana Maija Poppaseksi ristimämme vanhempi hoitajatar opetti old school kapaloitsemisen Jorvissa, on kapalopussi käytännön arjessa tosi näppärä ja nopea pukea. Meillä on ollut käytössä sekä Original että talvipussi, kummatkin oikein hyviä. Oli kyseessä sitten lahja odottajalle tai hyvän unen apukeino omalle vauvalle, en voi muuta kuin suositella lämpimästi!

Postaus toteutettu mitä aidoimmin tuotteeseen rakastuneessa yhteistyössä Lovetodream Suomen maahantuojan kanssa 

26.4.2017

"Meille tulee vauva"



Melkein tasan vuosi sitten. Olin ollut tosi kovassa flunssassa ja ihmettelin, että miksi oireet eivät muutaman viikon jälkeenkään meinanneet helpottaa. Olo oli niin hemmetin vetämätön ja puolikuollut, että epäilin ihan rehellisesti keuhkokuumetta. Yhtenä päivänä makasin sohvanpohjalla ihan vailla energiaa. Osallistuin tosi mielenkiintoisiin koulutuspäiviin terapiakoulutuksen tiimoilta enkä kertakaikkiaan jaksanut keskittyä. Olo oli outo, vähän kipeä, mutta ei silti oikeastaan.

Toukokuisena aamuna mökillä heräsin tosi, tosi aikaisin kauheaan näläntunteeseen. Seuraavana iltana sain nälkäkiukkukohtauksen, mikä ei ei ole ollut mulle tyypillistä enää vuosiin. Odottelin kuukautisia alkaviksi muutamien päivien sisällä, mutta jostain syystä päätin, että teen seuraavana aamuna raskaustestin. Eihän siellä mitään viivoja olisi, mutta sulkisin ne ei-olemassa-olevat epäilykset mielestäni. Kun rinnatkin tuntuivat aika jomottavilta. Mutta niinhän ne välillä ennen menkkoja, right?

Aamulla tein tämän lakonisen poissulkuharjoitteen ja hämmästys oli vähintään Himalayan koko vuoristorivistön kokoinen vahvojen viivojen ilmestyessä pikku liuskoihin. Epäilin, että olinko ottanut vahingossa ovulaatiotestin liuskat. En. Tein kolme uutta testiä. Vahvoja olivat. Kuvasin tärisevin käsin liuskat kännykkäkameralla, ravasin ympäri olohuonetta, mietin, miten edetä. Jätin miehelle tekstarin, että soita heti ku pystyt ja soiton tullessa (ruokikselta!!) pystyin vaan toteamaan, että MEILLE TULEE VAUVA.

"Nooooniiiin", tokaisi kuumissa tilanteissa icemanina pysyvä siippa, jonka rinnalla Räikkönen näyttää kiihkoilijalta. Tiiättekö vähän sellaisella äänellä, jolla ope vastaisi ruotsinkirjat unohtaneelle oppilaalle. Halaus oli kuitenkin kotiintullessa pitkä ja hellä. Sellainen merkityksellinen, jota ei koskaan unohda.

Pari seuraavaa päivää meni ihan sumussa ja häkeltyneenä, onnellisena ja paniikissa, turtana ja ylivirittyneenä. Liuska toisensa jälkeen vahvisti sitä tosiasiaa, että Kippari teki tuloansa meidän perheenjäseneksi. Bruno vahvisti asian pari viikkoa myöhemmin ekassa ultrassa, jossa olikin peloista huolimatta vahva pieni kuusiviikkoisen alkion sydän - ja vain yksi sellainen! Kaksosepäily kun kummitteli mielessä voimakkaana.

En tiedä, että koenko elämäni aikana kyseistä tilannetta enää uudelleen. Olen kuitenkin superkiitollinen, että sain kokea koko matkan edes kerran. En vaihtaisi kokemusta pois, en miltään osin, en edes niitä hankalia hetkiä. Ne kokemukset teki musta sen ihmisen, joka tänään olen, ja toi ton minityypin meille. Aikamoista tää elämä! Tykkään.


24.4.2017

Yksi elämän onnellisimmista päivistä



Halusin jakaa teille hetkiä tältä päivältä. Upea, keväinen Kaivopuisto viihdytti meitä lähes 1,5 tuntia. Välillä vaan fiikkaamaan Cafe Ursulaan ja matka jatkui. Oli sellainen olo, että tässä muuten oli yksi elämäni onnellisin päivä. Mistä syystä? Facebookista voi lukea yhden osan onnellisuuden (ja häkellyksen) aiheuttajasta, mutta tärkeintä oli se tietty sisäinen rauha, jota olen välillä vähän ikävöinytkin. 

Tässä on ollut muutoksia vaikka millä mitalla eikä niitä elämän onnellisimpia muutoksia suotta kutsuta myös isoiksi kriiseiksi. Naimisiinmeno, lasten saaminen, muutot...yleensä odotettuja ja iloisia asioita, mutta vaativat ainakin meiltä snadisti herkemmiltä omat adaptoitumisensa. Muutos tarkoittaa aina stressiä. Stressissä itsessään ei toki ole mitään vikaa, sehän on neutraali asia, reaktio ulkoiseen ja sisäiseen ärsykkeeseen. 

Kun elämä muuttuu radikaalisti tarvitaan aina pieni sopeutumisaika. Musta tuntuu, että nyt mä alan aidosti nauttimaan äitiyslomasta ja pienen kanssa hengaamisesta. Pitkäksi venyneistä aamuista ja jopa niistä ajoittaisista kalsaripäivistä. Silloin, kun elämä on intensiivistä, tarvitaan olemisen sietämätöntä keveyttä. Sitä löytyi keväisestä puistosta, koiran riemusta kavereita nähdessään ja myöhemmin harvinaisesta omasta ajasta. Ehdin siivoamaan, kirjoittelemaan tätä, katsomaan pari vlogia...vain olemaan. Ilon kautta.    

Sisäinen fiilis. Rauha, pulppuava ilo for no bigger reason, läsnäolo ja mielellään joku luontohetki. Siitä on mun onneni rakennettu. Nyt rupean laittamaan illallista mulle ja miehelle. Sekin tekee onnelliseksi. 


19.4.2017

Resepti: Ihan erilainen pasta


Parsailottelut käyvät kuumimmillaan. Maanantaina dinneröitiin äidin luona yläkuvan kaunokaisilla ja alkuviikosta kokkailin Konkistadorin Kyökissä omaa lempparia eli vihreää parsaa. Olin Stockalla onnellisessa kotiäitimoodissa mehustellen miehelle tekstarein tulevan illan päivällistä, ihan erilaista pastaa. Erilaista siis siihen nähden, mitä me normaalisti tehdään pastahimoissamme. Olisinko uskonut pari vuotta sitten moista tapahtuvan?

En. 
Tai ehkä joo, elämä on hauskaa kaikessa yllättävyydessään. 

Haluatteko reseptin? Ei se mitään, saatte sen silti. Täysvegeilijät voivat rauhassa jättää fisun pois, tulee varmasti hyvää muutenkin.


Konkistadorin parsa-lohipasta idän tyyliin

Ainekset

Lohta n. 200-300 g
2 rkl turkkilaista jugurttia
Pasta of choice (itsellä gluteeniton penne) ja siitä 2-3 syöjän annos
Korianteria aimo nippu
 Nippu vihreää parsaa 
Pienehkö sipuli 
3 kynttä valkosipulia
 1/3 sitruuna tai kokonainen lime
Wasabitahnaa vajaa 1tl
Tuoretta tai tahnainkivääriä vajaa 1tl
Suola 
Pippuri
Provencen mausteseosta

Laita provencen yrteillä maustettu lohi kypsymään uuniin 170 asteeseen noin 15-20 minuutiksi tai kunnes kypsää, mutta edelleen pehmeää. Ota pastakattila vesineen valmiiksi liedelle ja ala valmistelemaan vihanneksia. Pilko sipulit pieneksi hakkeeksi, leikkaa parsoista puinen osa veks ja pilko suht pieniksi paloiksi. Kuullota sipuli miedolla lämmöllä öljyssä, siirrä kippoon odottamaan muita aineksia. Paista parsacubet voissa melko kuumalla lämmöllä muutaman minuutin ajan kunnes pureskeltavia mutta kypsiä. Kaada sipulien joukkoon. Leikkaa korianterinippu vihannesten sekaan, yhdistä valkosipuli, turkkilainen jugurtti ja sitruuna. Kun kala on kypsä, sekoita se haarukalla mukaan kunnes seos on mukavan tahnamaista. Suolaa ja pippuria maun mukaan, wasabi ja inkivääri rohkeasti mukaan. Maut eivät puske läpi, mutta tuovat raikkautta annokseen. Keitä pasta ja valuta se. Yhdistä sitten pasta ja kastike toisiinsa, anna tekeytyä muutama minsa ennen tarjoilua. 

Kuvassa näkyvä valkoviini ei ole todellakaan paras makumatch tämän ruoan kanssa, mutta hyvää silti. Keittiömme suosittelee! 

Ruoka on siitä kätevä, että soosin voi tehdä etukäteen ja sitten vain keittää pastan jahka syöjät ovat paikalla. Toivottavasti ohjeet olivat selkeät olematta liian holhoavat, siitä on nimittäin aikaa, kun olen reseptiä viimeksi kirjoittanut!





Menneisyyteni muotibloggaajana


Viime aikoina on ollut muodikasta siirtää blogi kokonimi.com alle. Mietin itsekin tätä, mutta koska en halua (ainakaan vielä) "brändätä" nimeäni, niin mennään nyt tällä nelisen vuotta sitten keksityllä.

Konkistadori aka conquistador on ah tuo ihana espanjalainen mantereenvalloittaja, mutta en suinkaan halua samaistua alkuperäiskansojen lahtaajaksi, vaan nimi tuli oikeastaan blogin entisestä nimestä eli Valloita oma elämä. Valloita. Valloittaja. Oman elämänsä konkistadori. Eli mä. Henkilöllisyyttä en yritä piilotella mutten myöskään korostaa. On oikeastaan kiva elää blogistaniassa ja Instassa nimimerkin takana.

Vaihtaisinko nimeä jos nyt keksisin paremman? Ehdottomasti. Somekuvioissa mut kuitenkin tunnetaan tällä nimellä ja silläkin on merkitystä näinä päivinä.

Tykkään kuitenkin filosofiasta nimen takana. Oman elämän valloittaminen on mulle sitä, että otan vastuun omasta onnesta, menestyksestä ja hyvinvoinnista. Valloittaminen on sitäpaitsi aika positiivinen termi. Hurmaamista. Asioiden vetämistä puoleensa magneetin lailla, kuten edellispostauksessa puhuin.


Noniin pois metafysiikasta ja takaisin otsikon aiheeseen.
Pakko myöntää nimittäin, että yksi lempivaiheeni Konkistadorina oli tämä:





Päivän asut. 

Btw jokaisen laittaisin edelleen päälleni ja pari itemiä omistan edelleen. Oli inspiroivaa ja hauskaa miettiä omia asuja ja tyyliä kameran kautta. Missä vaiheessa se intohimo hävisi? Nyt mä vieläpä asun ammattivalokuvaajan kanssa forgaadsseik!

Tyyli, muotoilu, kosmetiikka, estetiikka, sisustus, oman elämän visuaaliset ympyrät. Maailma, josta tykkään edelleen. Joskus mietin, että onko oma ammatinvalinta mennyt sittenkin metsään. Mutta ei, mä vaan kaipaan ja tarvitsen tätä harrastusta/sivutyötä terapioinnin ja muun liikemiesnaismenon rinnalle. Tykkään niin monista asioista tässä elämässä, että se on välillä ihan riesa. 

Haluaisin tehdä kaikenlaista ja usein teenkin. En suostu tyytymään vain yhdenlaiseen itsensä toteuttamiseen, vaan maistelen mielelläni palasia joka kentältä. Ihailen renesanssi-ihmisiä. En kuitenkaan luule olevani itse hyvä kaikessa. On tärkeä tietää ja hahmottaa, että missä leikkauspisteessä intohimo kohtaa taidot siten, että se tuottaa haluttua elantoa sopivissa määrin. Sitten voi harrastella vaikka mitä. Mun harrastuksista tuppaa yleensä tulemaan jonkinlaisia sivutöitä, mikä on hieman vaarallista. Täytyy olla myös ihan tyhjänpäiväisiä harrastuksia joista ei ole juurikaan mitään "hyötyä", vaan silkkaa iloa.

Kauneuden ja tyylin maailma on sellainen. 





Viherhaaveita, omavaraisuutta ja huippukokkeja


Haluaisin olla viherpeukalo. Lapsuudenkotini on täynnä kasveja, osa jopa kymmeniä vuosia vanhoja. 
Omakotitaloissa asuessani olen koittanut kylvää maahan vähän kaikenlaista kurpitsoista retiiseihin, hyvällä ja huonolla menestyksellä. Pahin takaisku sattui melkein neljä vuotta sitten silloisen koiranpennuin syötyä KAIKKI kodinhoitohuoneessa asuneet taimivauvani. Alan pikkuhiljaa toipua siitä iskusta.

Nyt, kun oman pihan ääreen pääseminen häämöttää kalenterissa, huomaan seikkailevani puutarhamaisemissa sekä kaupoissa että interwebissä. Palauttelen mieleen erilaisia helppoja kylvöksiäni ja mietin, että kuinka monta salaattilajia mahtuu tulevaan istutuspenkkiini. Kasvien ja puutarhan hoitaminen on aika mahdoton tehtävä ellei ole itse 90% ajasta paikalla. Ajattelin siis hyödyntää tämän kotiäitiysajan puutarhurointiin ja sen opettelemiseen. Tulevaisuuden haaveena on lisätä omavaraisuutta niin paljon kuin se aina on elämäntilanteeseen nähden mahdollista. Eikä aikaakaan, kun sienestyskausikin on taas ovella <3 Mutta eka se kesä! Syksy tulee kyllä.

Yllä oleva kuva on tänhetkisestä olohuoneesta ja mun mitä helpoimmasta sisustuskasvista, rosmariinista. Hah! On muuten aika korea vehka noin niinkuin visuaalisestikin, suosittelen! Hän pääsee siirtymään pihan puolelle jahka uusi kotikaupunki kutsuu. 

JA HEI! Tulossa myös yksi uniikki ja odotettu viherpiipertämiseen liittyvä teema, jota mehustelen mielessäni jo tosi paljon...Toukokuun alussa pääsen hortoilemaan ja opettelemaan uusia villikasveja upean Sami Talbergin kanssa. Sami on tunnettu villiruoka kirjoistaan, ympäri maailmaa järjestetyistä workshopeistaan sekä mm. Cargo -vegeravintolasta. Siinä on mies, joka tekee sydämensä työtä - ja sen näkee!

Loppuun vielä terkut Noora H:lle ja suloiselle Baby H:lle jotka eilen sattumalta Stockan äitylipisteellä bongattiin! Onpa ihana, että blogi- ja internet-tuttuja alkaa olemaan jo niin paljon, että harva se viikko tulee tällaisia hauskoja sattumakohtaamisia.   

Pitääkin muuten tehdä juttua jossain välissä vauvaystävällisestä Helsingistä ja kaupungin parhaista vauvanhuoltopisteistä :)